Eilen tein omaa historiaani. Kävin ensimmäistä kertaa Teatterikesän Ohjelmateltassa keskustorilla, katsomassa helsinkiläisen Musiikkiteatteri Kapsäkin (www.kapsakki.fi) Lintukodon. Tekijät tituleeraavat näytelmän ajankohtaismusikaaliksi, jonka aiheet ovat nousseet tammikuun 2016 uutisotsikoista. Teemana on pakolaisten virta, katupartiot, vastaanottokeskukset ja muut tähän liittyvät ilmiöt. Käsikirjoitus on Eppu Nuotion, sävellys Jukka Nykäsen, ohjaus Ville Sandqvistin. Näyttelijöinä Elsa Saisio, Miika Laakso, Emmi Hatjasalo ja Timo Torikka. Pianistiana säveltäjä Jukka Nykänen, basistina Pekka Korhonen.
Ihan alkuun on sanottava, etten käsitä, miten tämä näytelmä on saatu kasaan. Se on käsikirjoitettu ja sävelletty tammikuun 2016 uutisotikoiden pohjalta - ja jo huhtikuussa on ollut ensi-ilta! Tuntuisivat äkkiseltään ajateltuna melko lahjakkailta ihmiset, jotka pystyvät tuollaisessa ajassa saamaan musikaalin aikaiseksi ns. tyhjästä. Nostan hattua!
Ja millaisen musikaalin! On sanottava, etten muista koskaan nähneeni kantaaottavaa musikaalia (enkä siksi erityisemmin välitä niistä). No, tämä oli sitä. Ja toimi! Mielestäni paljon puhuttuihin, kiisteltyihin, kiihdyttäviin, hankaliin asioihin saatiin musiikin avulla tuotua jotain uutta, koskettavampaa näkökulmaa kuin mihin teksti pystyy. Mieheni tosin oli sitä mieltä, että aiheissa sorruttiin kliseisiin näkökulmiin. Mutta entäpä jos se on juuri se, mitä uutisissakin vain saamme lukea? Eikö siihen olekin ihan hyvä herätä?
Tarina etenee jotakuinkin siten, että pikkukaupungissa X Kurdistanista aikoinaan Suomeen tullut nainen hoitaa dementoitunutta miestä. Miehellä on tytär ja poika. Poika saapuu Helsingistä kotiin ja alkaa agitoimaan väkeä katupartioihin. Hän saa tietää sisarensa palkanneen maahanmuuttajataustaisen naisen isää hoitamaan. Tässä tarinan alkuasetelmat, jotka alkavat johtaa erinäisiin tilanteisiin.
Biisit ovat valtaosin todella hyviä, paranevat loppua kohti. Riemastun yleensä oivaltavista sanoituksista enemmän kuin musiikillisesta annista. Tällä lienee tekemistä sen kanssa, missä itse olen parempi - musikaalisuutta ei löydy nimeksikään. No mutta, biisit kuulostavat kauniilta. Sanoituksissa on hienoja havaintoja elämästä, maukkaita riimityksiä siellä täällä, kauniita suomen kielen sanoja. Erityisesti toiseksi viimeinen kappale Kultatukkainen poika on todella kaunis ja sellaisena kirvoitti kyyneleet tämän herkkiksen silmiin. Siinä laulu, jonka voisi omille lapsilleen elämänohjeeksi kuunnelluttaa. Muut erityismaininnan arvoiset biisit ovat mielestäni Tuuli vuorilta, Miehet kadunkulmassa ja Saimaa.
Näyttelijätyö on laadukasta. Lisäksi etenkin Elsa Saisio loistaa kauniilla lauluäänellään. Myös Emmi Hatjasalon ääni on miellyttävää kuunneltavaa.
On sanottava, että esitys käynnistyi hieman tahmeasti. Tähän vaikutti toki myös se, että katsojatoverimme jatkoivat ääneen keskustelua alussa - ja itseasiassa aika ajoin myös esityksen keskellä. Alku meni siis osaltani sen miettimiseen, koska nousen ja menen sanomaan, että turpa kiinni tai ulos. :D Mielestäni esitys kuitenkin paranee biisi biisiltä, kohtaus kohtaukselta ja loppu on niin komeaa, että annan anteeksi alun tahmailun. Erityismaininta siitä, että esitystä oli vieläpä päivitetty keväästä - uusimpia uutisia oli puheissa mukana mainintoina. Hieno yksityiskohta, etenkin kun mainostetaan ajankohtaisesityksenä.
Suosittelen, suosittelen! Harmi vaan, että ainakaan nopealla vilkaisulla en löytänyt enää esityksiä Kapsäkin sivuilta. Teatterikesässähän ei ollut kuin tuo yksi.
Loppuun vielä arvio esityspaikasta. Sekä minä että mieheni koimme valitettavasti teltan huonoksi esityspaikaksi. Istuinpaikat olivat kaarevasti pöytineen. Teltassa istuttiin sivuttain lavaan, mikä teki katsomisesta hieman epämukavaa. Pöytien välit olivat liian pienet, oli hankala liikkua paikalleen. Itse tunsin koko esityksen takanani olevan naisen takapuolen selässäni ja aika ajoin kyynärpään kyljessäni. Muutama pöytärivi vähemmän ja homma toimisi paremmin. Esityksen ajankohta oli myös ehkä hieman turhan myöhään (22.00). Ihmiset olivat ehtineet ottaa pohjia liikaa eivätkä kaikki siis enää tuossa kohtaa muistaneet, että teatterissa olisi syytä pysyä vaiti tai kuiskata, jos on asiaa. Nämä käytännön asiat veivät alussa liikaa huomiota eikä voinut keskittyä esitykseen. Onneksi ihmiset vaikenivat ja esitys vei lopulta kokonaan mukanaan, jolloin ympäristökin unohtui.
Kokemisen arvoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti